 |
|
 |
 |
 |
 |
 Jari Sipilä pääsi Lapin Lumirastien päätöstakaa-ajoon ensimmäisenä eikä paikastaan luopunut.
|
Kilpailut ovat onnellisesti ohi
(24.3.2008)
SM-sprintti ja Lapin Lumirastit ovat tältä talvelta ohi. Suunta 2000:n järjestelyorganisaatio kiittää ja kumartaa hyvin moneen suuntaan.
Ilman hyviä yhteistyökumppaneita järjestelyt eivät olisi onnistuneet.
Meillä on onni asua kunnassa, jossa ymmärretään liikunnan merkitys. Kunnanjohtaja Tommi Lepojärvi oli aktiivisesti mukana. Samoin vapaa-aikasihteeri Sanna Jussila oli aina "juonessa" mukana, kun tarvittiin. Luottamusmiesten osuus näkyi perjantai-illan palkintojen jaossa, jossa kunnanhallituksen puheenjohtajista Hannu Roivanen ja Raimo Arponen olivat mukana.
Paikallinen elinkeinoelämä yllätti myönteisesti. Hiihtosuunnistusta oli helppo markkinoida.
Käytännön toiminnassa kilpailujemme valvojat, SSL:n Ossi Lakkala ja ratavalvoja Jorma Pietiläinen olivat hyviä yhteistyökumppaneita, neuvojen antajia, aktiivisia ja tarkkoja varmistajia.
Tulospalvelun Timo Kokko, tmi Kokkens, helpotti ratkaisevasti järjestäjien elämää. Uskallan sanoa, että Suunta 2000:n järjestäessä seuraavia kisoja, Kokkens saa varmasti tulospalvelun hoitaakseen. Homma sujuu hienosti joka osa-alueella onlineseurantaa ja kuuluttajan palveluja myöten. Samaan sarjaan kuuluu Pekka Variksen Trackers-seuranta, joka oli kisojen suosituin palvelu. Tilat vain olivat turhan vaatimattomat Pekan esitykselle.
Suurimman helteen kantoi rataryhmä, jonka muutamat jäsenet uhrasivat talvilomansakin kisojen järjestelyille.
Kisailmeen annoitte tietysti te kilpailijat. Vaikka aivan osanottotavoitteeseen emme päässeetkään, olemme me järjestäjät tyytyväisiä. Uskon, että pystyimme Lapin porteilla antamaan teille välähdyksen siitä komeasta, aika puhtaan valkeasta talvesta, mistä me edelleenkin saamme täällä joka kevät nauttia.
Kiitos mukana olosta. Antakaa palautetta joko Suunta 2000:n etusivulla olevan palauteosion kautta tai suoraan kilpailun johtajalle heikki.roimela@pp.inet.fi tai heikkiroimela@gmail.com.
************************************************************************************************
|
|
GPS-seurantaa
(20.3.) Miesten SM-sprinttiä ja Lapin Lumirastien sunnuntain takaa-ajoa voi seurata Pekka Variksen GPS-systeemillä. Ohessa linkki seurantaan Seuranta alkaa perjantaina 21.3. noin kello 15.00 osoitteessa http://www.gpsseuranta.net/. Seuranta näkyy myös Kallinkankaan kisakahviossa.
**************************************************************************************************
|
|
Kairojentaitajacup Kemissä
Lauantai-illaksi on hisustajille tarjolla poikkeavaa ohjelmaa - toki suksien kanssa, kun Kairojentaitajacup pyörähtää Kemin Lumilinnan rantamaisemissa kello 18 alkaen.
Katso tarkempaa tietoa netistä http://kairojentaitajacup.blogspot.com. Kokeile.
**************************************************************************************************
|
|
Ruokailumahdollisuuksia
ja laskettelua
(18.3.2008) Kallinkankaan sisätilojen vaatimattomuudesta johtuen kilpailupaikalla ei tarjoilla lämmintä ruokaa.
Sen sijaan paikalliset ravintolat ovat valmiina palvelemaan kilpailijoita.
Jokikeskuksen ravintola Puukerho Isohaaran voimalaitoksen vieressä Vallintunsaaressa tarjoaa kilpailijoille lounaan perjantaista lähtien 9 euron hintaan, hotelli Käpylä Citymarketin vieressä odottaa ruokailijoita, hotelli Pohjanranta Kemijoen varrella muutaman kilometrin päässä Kallista on varautunut majoittujien ohella tarjoamaan ruokaa muillekin ja Neste-Tupasvilla keskellä palvelukylää on yksi hyvä ruokapaikka.
Laskettelijoiden kannattaa ottaa sukset tai lumilauta mukaan, sillä kilpailukeskuksen kupeessa oleva Kallinkankaan laskettelurinne toimii täysillä koko pääsiäisen ajan. Rinne sopii loistavasti myös lapsille, sillä korkeusero on sopivasti 50 metriä ja rinteen koko pituus noin 300 metriä.
Laskettelurinteen vieressä on myös mukava, turvallinen pulkkamäki.
****************************************************************************************************************
|
|
Kallille on helppo osata
(16.3.2008) Jotkut SM-sprinttiin ja Lumirasteille tulijat ovat epäilleet, osaako kilpailukutsun ohjeen perusteella perille.
Kilpailukutsua on nyt täydennetty ja sanottakoon se tässäkin: Kallille on helppo osata, kun etelästä päin tultaessa ajaa tietä numero E75 Kemijoen sillan yli joen länsipuolelletai pohjoisesta tultaessa pitää huolen, ettei mene Kemijoen itäpuolelle.
**************************************************************************************************
|
|
Hyvältä näyttää urien suhteen
(9.3.2008)SM-sprintin ja Lapin Lumirastien TA Ossi Lakkala tutustui sunnuntaina kilpailumaastoon ja erikoisesti ura- sekä lumitilanteeseen.
”Hyvältä näyttää. Lumitilanne on tälle talvelle erinomainen ja urasto sekä urat itsessään jo tällä hetkellä totuttua Kallinkankaan korkeaa laatua”, Lakkala totesi.
Hänen mukaansa ratamestarit ovat onnistuneet ratasuunnittelussa hyvin. Eri matkojen - sprintti, pitkä matka ja keskimatka - radat ovat luonteeltaan erilaisia juuri niin kuin pitääkin olla.
"Nyt on kaikille hiihtosuunnistajille tarjolla kunnon haasteita SM-sprintissä ja Lumirasteilla", Lakkala lupasi.
Viimeisen kahden viikon aikana uria kunnostetaan edelleen. Käytössä on moottorikelkkojen perässä vedettävät lanat, jotka tiivistävät ja tasaavat urat viimeisen päälle hyvään kuntoon.
Ilmoittautuminen päättyy kahden päivän kuluttua, tiistaina 11.3.
************************************************************************************************
|
|
Päivitetty lumitilanne
(26.2.2008)SM-sprintin ja Lapin Lumirastien lumitilanne on alussa olevalla päivämäärällä erinomainen. Viikonvaihteessa tuli uutta, puhdasta lunta noin 30 senttiä.
Oheinen kuva kertokoon tilanteen. Runsaan kolmen viikon kuluttua lunta on todennäköisesti vielä parikymmentä senttiä enemmän.
Jo ennen viikonvaihteen lumisadetta kaikki urat oli vähintäänkin kertaalleen ajettu läpi. Sen jälkeen on tehty kevyttä raivausta, jolla katkoviivoin merkityt uratkin tulevat kohtuullisen helposti hiihdettäviksi.
*******************************************************************************************
|
|
GPS-seuranta miesten kilpailuun
(26.2.2008)Keskimatkan tuore Suomen mestari Pekka Varis ei halua olla mikään mitalirohmu, vaan jättää suosiolla sprintin SM-kullan muiden kisailuksi.
Varis tulee laitteistoineen Kallinkankaalle hoitamaan miesten finaalin gps-seurantaa. Alustavasti on suunniteltu, että karsinnan 16 parasta eli 16 viimeistä lähtijää saa laitteiston selkäänsä. Nämä loppupään lähtijät voivat varautua siihen, että heidät eristetään viimeisten 16 minuutin ajaksi "muusta maailmasta".
Naisten lähdöt tapahtuvat hiukkasta aikaisemmin ja siksi naisten seurantaa ei tällä kertaa ja tällä laitteistolla järjestetä. Sunnuntain päätöskilpailussa, takaa-ajossa, naisiakin päästään seuraamaan.
************************************************************************************* |
 |
 Pekka Varis kävi testaamassa Kallinkankaalla laitteistonsa toimivuuden.
|
|
Lauantain kilpailulle WRE-arvo
(21.2.2008) Lapin Lumirastien 2. osakilpailu, lauantain pitkä matka on saanut World Ranking Event statuksen eli Kallinkankaalla jaetaan 22.3. maailman rankilistalle lisäpisteitä.
Alunperin Suomen WRE-kilpailujen piti olla Ensi Lumen Rastit ja Joensuun kilpailut, mutta jälkimmäisten peruunnuttua, SM-sprintin ja Lapin Lumirastien järjestäjät hakivat lauantain kilpailulle WRE-arvoa.
Se nostaa suomalaiset huiput liki tasa-arvoiseen asemaan muiden maiden kilpailijoiden kanssa. Maailman rankin pisteet huomioidaan esimerkiksi ensi kaudella, kun arvokisojen lähtöjärjetyksiä arvotaan.
**********************************************************************************
|
|
Kokonaisaika ratkaisee
(5.2.2008)Lapin Lumirastien paremmuus ratkeaa ensi keväänä taas yhteisaikojen perusteella. Kaikkien kolmen kilpailun, SM-sprintin finaalin, lauantain pitkän matkan ja sunnuntain keskimatkan ajat lasketaan yhteen ja Lapin Lumirastien palkinnot jaetaan näin saatujen aikojen perusteella.
H/D21 sarjojen kohdalla kokeillaan sunnuntaina takaa-ajolähtöä kahden päivän yhteisaikojen pohjalta. Kokeilu perustuu monella suulla esitettyihin toiveisiin ja toisaalta siihen, että Keminmaan Kallinkangas tarjoaa suotuisat puitteet kokeilulle.
Toki pieni säävaraus on jätetty. Jos olosuhteet ovat kärjessä lähtevän kannalta epäedulliset, muutetaan lähtösysteemi käännetyksi väliaikalähdöksi eli kahden päivän yhteistuloksissa johtava pääsee matkaan viimeisenä.
**************************************************************************************************
|
|
Ilmoittautuminen päättyy 11.3.2008
(4.2.2008) Ilmottautumiskuviot ovat nyt kohdallaan omalla sivullaan. SM-sääntöjen mukaan ilmoittautuminen päättyy 10 päivää ennen h-hetkeä eli 11.3.2008.
Olkaa liikkeellä ajoissa, sillä SM-kisoihin ei saa ottaa jälki-ilmoittautuneita eikä ilman maksettua lisenssiä liikkeellä olevia. Edelleen pitää muistaa, että H/D16-sarjaan ei saa ilmoittaa alaikäisiä eli nuorimpien kilpailijoiden tulee olla vuonna 1993 syntyneitä.
Seurojen ilmoittajan on syytä huomioida se, että ilmoittautumisen tekniikasta johtuen SM-sprintti ja Lapin Lumirastien 2. ja 3.osakilpailu käsitellään ikäänkuin eri kilpailuina. Siksi molempiin on ilmoittauduttava erikseen.
******************************************************************************************
|
|
Lumitilanne
(13.1.2008) Kilpailualue on ollut enemmän tai vähemmän valkoinen marraskuusta lähtien. Valaistulla ladulla on hiihdetty lähes koko ajan.
Kunnon lumikerros saatiin kuitenkin vasta tammikuun kymmenen päivän jälkeen, jolloin parin-kolmen päivän aikana satoi ainakin parinkymmenen sentin lumikerroksen. Niinpä lähiaikoina päästään aloittamaan suunnitelmien mukaisten urien pohjustaminen.
Nelikymmenvuotisen kokemuksen perusteella uskaltaa nyt luvata, että lunta on riittävästi maaliskuussa SM-sprintin ja Lapin Lumirastien läpiviemiseen.
******************************************************************************
|
|
SM-sprintin sarjajako
ja karsinnat varmistuivat
(31.12.2007) Suunnistusliiton hallitus vahvisti joulukuussa SM-sprintin muutokset kilpailuryhmän esittämässä muodossa. Jo Keminmaan SM-sprintissä 21.3.2008 ikäsarjat kilpaillaan 5 vuoden sarjajaolla H/D35 sarjasta alkaen. Vanhin SM-sarja on H/D70, mutta Lapin Lumirasteilla ovat tietysti myös sarjat H/D75 ja H/D80 sekä H85.
SM-sprintin karsinnat käydään vain sarjoissa H/D16, H/D18, H/D20 ja H/D21. Karsinnan tulosten perusteella määräytyy loppukilpailun käännetty lähtöjärjestys.
Ikäsarjat käyvät SM-sprintin suoraan loppukilpailuna. Lähtöjärjestys arvotaan SSL:n ohjeiden mukaisesti.
*******************************************************************************************************
|
|
Lapin Lumirastien paremmuus
(14.11.2007) Viime keväästä lähtien on mietityttänyt, mikä olisi paras tapa määrittää Lapin Lumirastien kokonaiskilpailun paremmuusjärjestys. Ylitorniolla paremmuus selvisi sijalukupisteiden perusteella. Aikaisemmin yhteiskilpailu on ratkaistu yhteisaikojen perusteella.
Toivon osallistujilta palautetta. Jatketaanko sijalukupisteillä, palataanko yhteisaikoihin vai kehitetäänkö jotain uutta.
Miesten ja naisten sarjoista tuli jo viime keväänä palautetta kokeilla viimeisenä päivänä takaa-ajoa SM-sprintin ja pitkän matkan yhteisaikojen pohjalta. Keminmaan olosuhteissa kärjessä lähtijä ei ehkä kärsisi yhtä paljon kuin alkutalven pehmeillä urilla.
Toisaalta mietityttää, jääkö SM-sprintin painoarvo liian vähäiseksi lyhyen suoritusajan vuoksi. Pitäisikö SM-sprintin aika kertoa kahdella takaa-ajon lähtöjärjestystä määritettäessä?
Antakaa palautetta suoraan kilpailun johtajalle sähköpostilla heikki.roimela@pp.inet.fi.
P.S. Huomasittehan, että Lapin Lumirastien osakilpailujärjestys on palautettu edellisvuoden malliin. Pääsiäislauantaina on pitkämatka ja päätöspäivänä sunnuntaina keskimatka.
*****************************************************************************************************************
|
|
 Kilpailupäällikkö Petteri Palmi toimi koulutusseminaarin vetäjänä
|
 |
SM-järjestäjät koulutuksessa
(29.10.2007)
”Ihan hyvä tapahtuma, saatiin lisää intoa SM-sprintin ja Lumirastien tekemiseen”, Erkki Alakuijala, hiihtosuunnistuksen todellinen rata-asiantuntija, tiivisti Suomen Suunnistusliiton koulutusristeilyn annin.
Kaikki ensi vuoden SM-kisojen järjestäjät oli järjestelysopimuksen mukaisesti kutsuttu Silja Euroopalla pidettyyn koulutukseen. Suunnistusliiton kilpailupäällikön Petteri Palmin vetämä seminaari keräsi noin 70 osanottajaa, jotka edustivat 14 eri järjestävää seuraa.
Suunta 2000:n järjestelykoneisto oli hyvin edustettuna, sillä Heikki Roimelan, Velu Sipolan ja Erkki Alakuijalan lisäksi mukana olivat TA Ossi Lakkala Saloisten Reippaasta ja ratavalvoja Jorma Pietiläinen Länsi-Rajan Rastista.
S-2000:n osuus vahvistui vielä entisestään, kun tulospalveluvastaava Timo Kokko alusti alansa asioista ja SM-sprintin tiedottaja Tommi Roimela tiedottajan tehtävistä.
******************************************************************************
|
|
Kunnanjohtaja Lepojärvi
kilpailujen suojelijana
(25.10.2007)
Keminmaa sai alkuvuodesta uuden kunnanjohtajan, kun Tommi Lepojärvi valittiin eläkkeelle siirtyneen Raimo Venäläisen seuraajaksi.
SM-sprintin ja Lapin Lumirastien järjestäjät halusivat uuden kunnanjohtajan heti mukaan paikalliseen liikuntaelämään ja pyysivät Lepojärveä kilpailujen suojelijaksi.
”Tämä on aivan mieluinen pyyntö, joten suostun mielihyvin tehtävään”, Tommi Lepojärvi totesi.
Hänen mielestään Keminmaan kunta kaipaa juuri tällaista toimintaa, myönteisiä tapahtumia taloudellisten ongelmien vastapainoksi.
Ehkä myönteiseen suhtautumiseen vaikutti sekin, että osa SM-sprintin ja Lapin Lumirastien urista kulkee Lepojärven perintömailla ja alueilla, joilla kunnanjohtaja itsekin on nuoruudessaan paljon liikkunut.
***************************************************************************** |
 |
 Kunnanjohtaja Tommi Lepojärvi (oik.) suostui mielihyvin S-2000:n puheenjohtajan Velu Sipolan pyyntöön toimia SM-sprintin ja Lapin Lumirastien suojelijana. Keminmaan kunta on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista kilpailujen järjestelyissä.
|
|
 OK Botnia SM-viestin voittajat
|
 |
OK Botnia ehti ensimmäisenä
(11.10.2007)
Viime kaudella mainiosti menestynyt OK Botnia Kruunupyystä ehti ensimmäisenä varaamaan SM-sprintin ja Lapin Lumirastien majoitusta. OK Botnia voitti viime talvena miesten SM-viestin ja Staffan Tunis oli henkilökohtaisesti yksi maailman kärkimiehistä.
Seuran puuhamies Gunnar Holm oli asialla lähes välittömästi, kun SM-sprintin ja Lapin Lumirastien majoituspäällikön Jukka Hautamäen yhteystiedot kilpailujen nettisivuille ilmestyivät.
*********************************************************************************************
|
|
|
Lunta riittää SM-urilla
(25.5.07)
Ensi talven SM-sprintillä ja Lapin Lumirasteilla 21.3. - 23.3.2008 ei tarvitse pelätä lumen loppuvan.
Päättyneellä talvella sitä riitti lähes huhtikuun loppuun. Oheinen kuva on otettu tulevien kilpailujen maastosta 12.4.2007. Kuten kuvasta näkyy, silloinkin luistelu-uria reunusti monikymmensenttinen lumikerros.
*****************************************************************************************************************
SM-sprintin sarjajako selkiintyy
(2.10.07)
Ennakkotiedot kertovat, että hiihtosuunnistuksen SM-sprintin sarjajako selkiintyy jo ensi talveksi.
SSL:n kilpailuryhmä on käsitellyt Suunta 2000:n esityksen pohjalta asiaa ja esittää liiton hallitukselle SM-sprintin sarjoiksi samat kuin muissakin SM-osakilpailussa sillä poikkeuksella, että SM-sprintin vanhimmat sarjat olisivat H/D70.
Lapin Lumirasteilla tietysti ovat myös vanhemmat sarjat eli H/D75, H/D80 ja H/D85, mikäli niihin on tarvetta puhumattakaan nuorimmista H/D12 - H/D14.
Kilpailuryhmä esittää myös, että SM-sprintin karsinnat eli aika-ajot käydään vain yleisessä sarjassa ja kaikissa juniorisarjoissa. Sen sijaan ikäsarjojen SM-sprintit hiihdetään suoraan loppukilpailuna ja lähtöjärjestykset arvotaan rankin pohjalta.
SSL:n hallitus käsittelee asiat joulukuun alussa.
Tältä pohjalta kannattaa ruveta valmistautumaan Keminmaan matkalle 21. - 23.3.2008.
|
|
|
|
 |