Seuran historiaa
Puheenjohtajat kautta aikojen
Martti Holster 1989-1991
Ilkka Lumme 1992-1995
Erkki Alakuijala 1996-1998
Martti Holster 1999-2002
Velu Sipola 2003-
Alusta lähtien Suunta 2000:n toiminnassa mukana ollut Heikki Roimela on koonnut 10 vuoden välein oman näkemyksensä seuran toiminnasta. Joku voisi painottaa tapahtumia toisinkin, mutta alla ovat yhdenlaiset tiivistelmät, toisessa osassa osin ykkösosan toistoakin.
Suunta 2000 10v 28.10.1998
Menestystarina,
jota kehtaa esitellä
Lisäys: Tämä ei ole varsinainen historiikki, joka perustuu esimerkiksi johtokunnan pöytäkirjoihin tai vuosikokousasiakirjoihin. Niinpä taloudellinen puoli ja kartoitusasiat on kokonaan jätetty sivuun. Talouden osalta on silti pakko kiitoksella todeta Keminmaan kunnan merkittävä osuus. Kotikuntaa voi pitää seuramme tärkeimpänä yhteistyökumppanina, joista muut todella merkittävät ovat Keminmaan Asuste Aries-tuotemerkin myötä ja Keminseudun Osuuspankki.
Nimistä on syytä todeta seuramme puheenjohtajat ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella. Martti Holster toimi pj:na vuosina 1989-91. Sitten seurasi Ilkka Lumme vuosina 1992-1995, Erkki Alakuijala oli puheenjohtajana viimeiset kolme vuotta 1996-1998 ja uuden vuosikymmenen aloittaa taas Martti Holster.
Suunta 2000, Keminmaan Urheilijoiden ja Veitsiluodon Metsäurheilijoiden jälkeläinen syntyi tasan kymmenen vuotta sitten niin monien alkuvaikeuksien ja kivuliaan synnytyksen jälkeen, että olisi ollut helppo povata vaikeuksia myös ensimmäisille elinvuosille. Jo ensimmäinen toimintavuosi osoitti ennustukset vääriksi.
Suunta 2000:n miehet yllättivät vuoden 1989 hiihtosuunnistuksen SM-viestissä nappaamalla SM-pronssit monen kovemman joukkueen edestä. Petri Roimela puolestaan hankki uudelle seuralle Pohjoismaisia mestaruuspronsseja kaksin kappalein nuorten PM-hiihtosuunnistuksista Skellefteåsta. Kuin pisteeksi ii:n päälle Suunta 2000 luokiteltiin heti ensimmäisenä toimintavuonna Suomen Suunnistusliiton valioluokkaan.
Koko kymmenvuotiskaudelta kerätty mitalitilasto on uskomattoman komeaa luettavaa. S-2000:n urheilijat ovat voittaneet 2 MM-mitalia, 2 PM-mitalia, 11 SM-kultaa, 24 SM-hopeaa ja 22 SM-pronssia eli yhteensä peräti 61 SM-tason mitalia. Aikamoinen suoritus S-2000:n urheilijoilta.
Aikaansa edellä
Tällä hetkellä mitä erilaisimmat seurafuusiot ovat jokavuotista tarinaa. Kymmenen vuotta sitten asia oli toisin. Vanha yleisseura- ja pitäjäseura-ajattelu eli vahvasti. Siinä mielessä Suunta 2000:n perustajat olivat aikaansa edellä.
Kuten alussa sanoin, helpolla ei uusi seura syntynyt. Voisi väittää, että homma muistutti norsujen lemmentouhuja sikäli, että se kesti tavattoman kauan ja aiheutti melkoista meteliä. Aloitteen tekijänä oli Kemiin vuonna 1973 perustettu suunnistusseura Veitsiluodon Metsäurheilijat, joka vuonna 1981 teki Keminmaan Urheilijoiden suunnistusjaostolle esityksen yhteisen seuran perustamisesta tai ainakin toimintojen yhdistämisestä. Silloin homma ei lähtenyt käyntiin, mutta jonkinlainen siemen tästä kuitenkin jäi itämään. Kesti noin kuusi vuotta ennenkuin siemen rupesi kypsymään poimittavaksi. Silloisen Keminmaan kunnanhallituksen puheenjohtajan Ilmari Karilan ja kunnanjohtaja Raimo Venäläisen aktiivisen mukanaolon ansiosta pitkällisten neuvottelujen tuloksena päästiin yksimielisyyteen uuden, alueellisen suunnistusseuran perustamisesta.
Nimi puhututti
Viimeinen hankaluus seuran synnyssä oli nimi. Vanhat perinteet vaikuttivat niin, että Kemiä, Keminmaata tai Veitsiluotoa ei nimessä saanut esiintyä.
Hyviä vaihtoehtoja nimilyhenteineen kyllä vilahteli. Oli Keminseudun Rastia (KemiRa), Keminseudun Suuntaa (KemSu) jne. Esitettiinpä jopa Kallin Suuntaa, jonka lyhenne KalliS olisi saattanut hellyttää jopa sponsoreita. Hyvin tarkkaan keskusteltiin Perämeri-sanan käyttämisestä. Loppuun asti nimiehdokkaana oli Perämeren Suunnistus, liekö lyhenne PerSus ollut esteenä.
Uuden seuran nimen "isä" on Sulo Raiskio, Veitsiluodon Metsäurheilijoiden entinen puheenjohtaja. Suunta 2000-nimen symboliikka on yksinkertainen. Suunnistava seura tähtää pitkälle eteenpäin, tulevalle vuosituhannelle.
Sinettiseuran arvo heti alussa
Alusta lähtien Suunta 2000:n toiminta on perustunut hyvään junioritoimintaan.
Väite ei ole pelkkää sanahelinää. 90-luvun alussa ruvettiin eri lajiliittojen toimesta jakamaan Sinettiseuran arvonimiä hyvin
toimivasta juniorityöstä. Suunta 2000 sai Suunnistusliiton Sinettiseuran arvon heti ensimmäisten joukossa vuonna 1992 yhdessä viiden eteläsuomalaisen seuran kanssa. Liekö arvonimen myöntäminen ollut liitollekin yllätys, sillä Suunnistusliiton juhliessa kolme vuotta sitten 60-vuotista taivaltaan, ei Suunta 2000:n muistettu saaneen lainkaan sinettiään.
Juniorityön ohella Suunta 2000 on saanut kiitosta aluetoiminnastaan. Alueellisena yhden lajin seurana olemme olleet toimiva esimerkki. Kemi-Tornio alueen kuntien liikuntatoimen asioita ja yhteistoiminnan mahdollisuuksia selvitteli taannoin ns. KeToViLi-työryhmä. Selvittelyn kohteena olivat myös urheiluseurojen yhteistyömahdollisuudet. Ryhmä totesi raportissaan Suunta 2000:n erinomaiseksi esimerkiksi yli kuntarajojen ulottuvasta urheiluseurasta ja kehotti muita lajeja ottamaan Suunta 2000:sta mallia.
Kokeiluja ja kehittämistä
Kilpailujen järjestäminen on oleellinen osa seuratoimintaa. Suunta 2000 on ehtinyt olla ensimmäisenä kymmenvuotiskautenaan monessa mukana. Me olemme olleet sekä kokeilijoita että kehittäjiä. Varsinkin hiihtosuunnistuksen ratamestarityössä ja urasuunnittelussa S-2000 on maan- etten sanoisi maailmankuulu. Toivo Merkkiniemi ideoi 80-luvun lopulla rastisyherikköajatuksen ja Erkki Alakuijala markkinoi hiihtosuunnistukset pienille alueille hiihtokeskusten valmiita uria hyödyntäen. Erkki on viimeiset kymmenen vuotta vienyt hiihtosuunnistuksen järjestelyjä uskomattoman paljon eteenpäin. Kun S-2000 järjesti Lapin Lumirastit vuonna 1997 sai Ilkka Kotala kiitokset Kemin osakilpailujen loistavasta ratamestarityöstä.
Suunta 2000 otti ensimmäisenä käyttöön rastilevyn hiihtosuunnistuksessa, me olimme etunenässä hs-tulostekarttojen tekemisessä atk:lla ja maaliskuussa me järjestämme maailman ensimmäiset puistohiihtosuunnistukset Kemin LumiLinnassa.
Pitkästä arvokisojen listasta todettakoon, että jo vuonna 1989 olimme ratkaisevasti mukana Lapin Lumirastien ja SM-pikamatkan järjestelyissä Ylitornion Meltosjärvellä. Esimerkiksi tulokset otettiin Reijo Vuontisjärven suunnittelemalla atk-ohjelmalla meidän toimestamme.
Vuonna 1992 järjestimme hs-tarkkailut ja 1993 hs-pikamatkojen SM-kilpailut Kallinkankaalla. Samassa paikassa käytiin vuonna 1995 hs-tarkkailukilpailu ja viestiliigan osakilpailu. Vuoden 1997 Lapin Lumirastien 1. osakilpailun yhteydessä käytiin myös naisten pikamatkan SM-uusinta.
Kesäsuunnistuksessa suurin ponnistus tähän mennessä on ollut Suomen Tunturisuunnistuksen järjestelyurakka vuonna 1995, kun kisat valmisteltiin 350 kilometrin päähän Enontekiön Vuontisjärvelle asti. Tässäkin kilpailussa S-2000 kokeili uutta, sillä tavallisen retkeilykartan sijaan tehtiin kokonaan uusi tunturisuunnistuskartta. Kymmenvuotisen toiminnan kunniaksi viime kesän urakkana oli bonuskisan järjestäminen Helkkusen maasto-olosuhteissa.
Jatkossa tavoitteita riittää, sillä seuran johtokunta on päättänyt anoa Nuorten Jukolan järjestämisoikeuksia vuodelle 2002. Sen saaminen tietäisi kaikkien aikojen suurinta kesäsuunnistustapahtumaa Keminmaahan. Nuoria suunnistajia tulisi paikalle noin 1500.
Huippuhetket
Tätä esitystä valmistellessani mietin, mitkä ovat 10-vuotiaan S-2000:n toiminnan huippuhetket. Valinta on makuasia.
Nuorten Jukolan 4. sija Yyterin hiekalla Porissa vuonna 1991, Ella Heikon MM-kulta ja hopea nuorten MM-hiihtosuunnistuksissa Pohtimolammella vuonna 1994, maan parhaan hiihtosuunnistusseuran arvo vuonna 1994, miesten hs-viestiliigan voitot vuosina 1995 ja 1998 vai miesten viestijoukkueen kakkossijat tänä vuonna sekä SM-viestissä että Lumi-Toukolassa.
Vai oliko parasta se, kun saimme kiitokset Suomen Tunturisuunnistuksen hienosta toteutuksesta Vuontisjärvellä kurjista olosuhteista huolimatta, vai se käsittämätön temppu, jolla Lapin Lumirastien ensimmäinen päivä klaarattiin tuiskun keskellä, vai viimekesäinen bonuskisa kaatosateessa agrekaatin varassa ja silti pystyimme antamaan tulosliuskat lehdistölle melkein ennen kuin viimeinen kilpailija oli maalissa.
Vai ovatko parasta olleet Kainuun Rastiviikon välipäivän aatot, kun on spekuleerattu Kainuu-cupin, leikkimielisen tasoituskisan tuloksilla ja seurattu Pasi Hyvärisen taikatemppuja, vai muutamat kauden päätöstilaisuudet, joissa seuran nuoriso on järjestänyt ikimuistoista kulttuuriohjelmaa?
Vai onko sittenkin parasta se, että Suunta 2000 on kasvattanut suuren joukon terveesti ajattelevia, menestyviä nuoria ihmisiä, jotka pystyvät melkein mihin vain. Jos ette usko, niin tutustukaa Suunta 2000:n takavuosien julkaisuihin, niistä löytyy omien jäsenten tuottamaa runoa ja proosaa.
Suunta 2000 20 vuotta 28.10.2008
Menestystarina, jota
vieläkin kehtaa esitellä
Kymmenen vuotta sitten otsikoin alla olevan kertomuksen muodossa ”Menestystarina, jota kehtaa esitellä”. Ei se tarina ole juurikaan muuttunut.
Suunta 2000:n toinen vuosikymmenen on sujunut edelleen hyvin.
Talouden pidossa on pysytty maltillisella linjalla. Menot on suhteutettu tuloihin, eikä velkoihin ole taidettu sortua koskaan.
Urheilumenestys on levännyt toisella vuosikymmenellä täysin hiihto- ja venäläisvahvistuksemme Ruslan Gritsanin ansiosta myös pyöräsuunnistuspuolella. Arvokisamitalitili on kasvanut tasaista tahtia ja kahdenkymmenen vuoden kokonaissaldo on komea: 127 MM-, EM-, PM- ja SM-mitalia, joista 39 kultaista, 42 hopeista ja 46 pronssista.
Syksyllä 2004 seuraan liittynyt Ruslan Gritsan on ollut todellinen huippu. Mies on voittanut maailmanmestaruuksia sekä hiihto- että pyöräsuunnistuksessa, tuorein mestaruus on tältä kesältä. 30-vuotiaan Moskovan lähellä asuvan huippumiehen ura jatkuu täysillä edelleen.
Makein mitali taitaa olla pitkään tavoiteltu hiihtosuunnistusviestin SM-kulta vajaan kolmen vuoden takaa Alajärveltä. Sankareina siellä olivat Seppo Mäkinen, Jari Sipilä, Jukka Kantomaa ja Ruslan Gritsan.
Urheilumenestykseen verrattavaa on Suunta 2000 saavuttama maine kilpailujen järjestäjänä. Jo ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana seura uskaltautui kokeilemaan uutta ja kehittämään ennen muuta hiihtosuunnistusjärjestelyjen sapluunaa. Erkki Alakuijala ja Toivo Merkkiniemi olivat kehityksen kärjessä. Voi sanoa, että seuramme järjestettyä ensimmäisenä maailmassa hiihtosuunnistuksen kaupunkisprintin, Lumilinnasprintin Kemissä, jäi se elämään kansainvälisesti ja on nyt MM-kisojen laji hiihtosuunnistuksessakin.
Arvokisoja olemme järjestäneet neljä kertaa.
Vuonna 1993 SM-kilpailuna oli lyhyt matka, jota nykyisin nimitetään keskimatkaksi. Neljä vuotta myöhemmin, Lapin Lumirastien yhteydessä, annettiin apua naisten SM-kisan järjestäjänä. Sitä kilpailua voi pitää yhtenä sitkeyden huippusaavutuksena. Tuskin edes tavallista hiihtokilpailua olisi voitu pitää silloisessa lumipyryssä. Suunta 2000 ei antanut periksi ja avasi hiihtosuunnistusurat tuulesta ja tuiskusta huolimatta.
Tammikuulta 2007 löytyy toinen huippusuoritus: Pohjoismaisten mestaruuskisojen organisointi yhdessä Alatornion Pirkkojen kanssa puolentoista viikon varoitusajalla. Se ei ollut ehkä sitkeyden vaan osaamisen taidonnäyte ja hyvin meni. Samalla tavalla voitaneen luokitella viimetalvinen SM-sprintti Lumirasteineen. Sitoutuneen talkooporukan ansiosta kaikki toimi ja palaute on ollut mairittelevaa.
Sitkeyttä voi korostaa monen muunkin kilpailun yhteydessä.
Suomen Tunturisuunnistus 500 kilometrin päässä Enontekiön Vuontispirtillä vuonna 1995 on yksi sellainen. Pitkän matkan lisäksi vastukseksi tulivat arktiset olosuhteet. Aivan konkreettisesti voi sanoa, että ”hengenlähtö oli lähellä”. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti.
Sitkeyttä osoittaa sekin, että Suunta 2000 on tällä vuosituhannella järjestänyt Lapin aluemestaruuskilpailut joka vuosi.
Toiminta ei kehity, ellei uskaltaudu esittämään myös kritiikkiä. Kun toiminnan ensimmäisinä vuosina S-2000 oli junioritoiminnassa maan kärkiseuroja, on tällä vuosituhannella siinä suhteessa tapahtunut taantumista. Toiminta sinänsä on ollut vilkasta, mutta kun yksi urheiluseuran tehtävistä on tuottaa uusia kilpa- ja huippu-urheilijoita, ei tässä suhteessa ole oikein onnistuttu. Toki sekin on hyvä, jos saamme lapset ja nuoret mukaan iltarasteille.
Toivon, että seurassa tartutaan tähän asiaan ja mietitään, millä keinoin nykyajan lapset saadaan tämän joka suhteessa kehittävän urheilulajin pariin. Vai pitäisikö katseet suunnata nuoriin vanhempiin ja heidän lapsiinsa.
Tulkoon lopuksi vielä kerrattua 20-vuotiaan seuran syntyhistoria. S-2000 syntyi hyvin vaikean, lähes kymmenen vuotta kestäneen synnytyksen jälkeen Keminmaan Urheilijoiden ja Veitsiluodon Metsäurheilijoiden lemmenleikkien seurauksena.
Vaikeuksia tuottivat myös ristiäiset. Nimeä ei meinattu löytää millään, kun sekä Keminmaa- että Kemi-sanat olivat, ”syystä, jota kerro en”, pannassa. Suunta 2000 oli VeMUssa pitkään toimineen, keminmaalaisen Sulo Raiskion idea. Nimi viittaa tulevaisuuteen. Ajanlaskumme kolmatta vuosituhatta on jäljellä vielä yli 990 vuotta.
Suunta 2000 on hyvä nimi, paljon parempi kuin esillä ollut Perämeren Suunnistus ja sen lyhenne PerSus.
Suunta 2000:n arvokisamitalitilasto
|
|
|
|
|
|
M M |
|
|
EM/PM |
|
S M |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
SARJA |
KESÄ |
TALVI |
HENKILÖ / HENKILÖT |
KUL. |
HOP. |
PRON. |
KUL. |
HOP. |
PRON. |
KUL. |
HOP. |
PRON. |
|
|
H20 |
|
HS |
Roimela Petri |
|
|
|
|
|
|
|
|
-89 |
|
|
H21 |
|
HS-viesti |
Kotala Ilkka, Merkkiniemi Seppo, Roimela Petri ja Vilppola Arto |
|
|
|
|
|
|
|
|
-89 |
|
|
H45 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Polvela Juhani ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-89 |
|
|
|
H20 |
|
HS |
Roimela Petri |
|
|
|
|
|
-89 |
|
|
|
|
|
H20 |
|
HS-viesti |
Roimela Petri, (Järvinen Markku KeuKi ja Kankfelt Tim SV) |
|
|
|
|
|
-89 |
|
|
|
|
|
H20 |
|
HS |
Roimela Petri |
|
|
|
|
|
|
|
-90 |
|
|
|
H20 |
|
HS-lyhyt |
Roimela Petri |
|
|
|
|
|
|
|
|
-90 |
|
|
H50 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
|
-90 |
|
|
D16 |
|
HS-viesti |
Korteniemi Auli, Alakuijala Pia-Riitta, Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
-90 |
|
|
|
H16 |
|
HS |
Pussila Tuomas |
|
|
|
|
|
|
|
-91 |
|
|
|
D18 |
|
HS |
Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
|
-91 |
|
|
H35 |
|
HS |
Kotala Ilkka |
|
|
|
|
|
|
|
|
-91 |
|
|
D16 |
|
HS |
Alakuijala Pia-Riitta |
|
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
|
D18 |
|
HS-lyhyt |
Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
|
H16 |
|
HS |
Kantomaa Jari |
|
|
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
H 50 |
|
HS |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
|
|
H 55 |
|
HS-lyhyt |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
|
D 16 |
|
HS-viesti |
Korteniemi Auli, Korteniemi Päivi, Alakuijala Pia-Riitta |
|
|
|
|
|
|
-92 |
|
|
|
|
H 55 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
|
H 35 |
|
HS |
Kotala Ilkka |
|
|
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
H 16 |
|
HS-viesti |
Mustonen Karri, Vapa Marko ja Kantomaa Jari |
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
|
|
D 17-20 |
|
HS-viesti |
Korteniemi Auli, Alakuijala Pia-Riitta ja Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
|
|
H 50 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Karppinen Pentti ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
|
|
H 35 |
S |
|
Tolonen Raimo |
|
|
|
|
|
|
|
|
-93 |
|
|
D 20 |
|
HS |
Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
D 18 |
|
HS |
Alakuijala Pia-Riitta |
|
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
D 16 |
|
HS |
Korteniemi Päivi |
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
|
H 50 |
|
HS |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
H 18 |
|
HS-viesti |
Mustonen Karri, Kantomaa Jari ja Roimela Tommi |
|
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
D 17-20 |
|
HS-viesti |
Korteniemi Auli, Alakuijala Pia-Riitta ja Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
H 50 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
D 20 |
|
HS |
Heiko Ella |
|
-94 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D 20 |
|
HS-viesti |
Heiko Ella, (Karjalainen Maria SalRe, Anttila Liisa HS) |
-94 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D 20 |
|
HS-lyhyt |
Heiko Ella |
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
D 18 |
|
HS-lyhyt |
Korteniemi Auli |
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
|
D 18 |
|
HS-lyhyt |
Alakuijala Pia-Riitta |
|
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
H 35 |
|
HS-lyhyt |
Kotala Ilkka |
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
|
H 55 |
|
HS-lyhyt |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
|
-94 |
|
|
H 18 |
|
HS-viesti |
Kantomaa Jukka, Harila Esko ja Kantomaa Jari |
|
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
|
H 50 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
|
|
D 18 |
|
HS-lyhyt |
Korteniemi Päivi |
|
|
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
H 35 |
|
HS-lyhyt |
Kotala Ilkka |
|
|
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
H 18 |
S |
|
Vapa Marko |
|
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
|
H 18 |
S-viesti |
|
Huusko Lari, Vapa Marko ja Vapa Mikko |
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
|
|
H 18 |
S-yö |
|
Vapa Mikko |
|
|
|
|
|
|
|
|
-95 |
|
|
H 16 |
|
HS |
Kantomaa Jukka |
|
|
|
|
|
|
-96 |
|
|
|
|
D 20 |
|
HS |
Alakuijala Pia-Riitta |
|
|
|
|
|
|
|
-96 |
|
|
|
H 50 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-96 |
|
|
|
D 18 |
|
HS-lyhyt |
Korteniemi Päivi |
|
|
|
|
|
|
|
|
-96 |
|
|
H 20 |
S-yö |
|
Vapa Mikko |
|
|
|
|
|
|
|
-96 |
|
|
|
H 55 |
|
HS |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
H 60 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
H 21 |
|
HS-viesti |
Roimela Petri, Pikkarainen Marko, Hanhela Jussi-Pekka ja Marjala Veijo |
|
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
H 20 |
|
HS-viesti |
Mustonen Karri, Kantomaa Jukka ja Kantomaa Jari |
|
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
H 50 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto ja Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
H 55 |
|
HS-lyhyt |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
|
H 21 |
|
HS-lyhyt |
Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
H 20 |
S-pika |
|
Vapa Mikko |
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
H 20 |
S-viesti |
|
Vapa Marko, Mustonen Karri ja Vapa Mikko |
|
|
|
|
|
|
|
-97 |
|
|
|
H 21 |
|
HS-viesti |
Roimela Petri, Kantomaa Jari, Marjala Veijo ja Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
-98 |
|
|
|
H 60 |
|
HS-lyhyt |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
|
-98 |
|
|
H 21 |
|
HS-lyhyt |
Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
H 35 |
|
HS-lyhyt |
Vilppola Arto |
|
|
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
H 55 |
|
HS-lyhyt |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
|
|
H 35 |
|
HS |
Vilppola Arto |
|
|
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
H 55 |
|
HS |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
|
H 21 |
|
HS-viesti |
Viippola Ilpo, Hanhela Jussi-Pekka, Kantomaa Jari ja Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
|
-99 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H35 |
|
HS |
Koskinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
|
2001 |
|
|
H35 |
|
HS-viesti |
Kotala Ilkka, Vilppola Arto, Koskinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
2002 |
|
|
|
|
H65 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
2002 |
|
|
|
|
H65 |
|
HS-pika |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
2002 |
|
|
|
|
H45 |
|
HS-pika |
Kotala Ilkka |
|
|
|
|
|
|
|
|
2002 |
|
|
H65 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
2003 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D35 |
|
HS |
Laitinen(Hannuksela) Eija |
|
|
|
|
|
|
2003 |
|
|
|
|
H35 |
|
HS-viesti |
Koskinen Juha, Kotala Ilkka, Koskinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
2003 |
|
|
|
|
D35 |
|
HS-viesti |
Silventoinen Ulla, Laitinen(Hannuksela) Eija, Korteniemi Leena |
|
|
|
|
|
|
|
|
2003 |
|
|
H40 |
|
HS |
Mäkinen Seppo |
2004 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H65 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
2004 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H40 |
|
HS |
Koskinen Juha |
|
|
|
|
|
|
|
2004 |
|
|
|
H35 |
|
HS-pika |
Koskinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
|
2004 |
|
|
H65 |
|
HS-pika |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
|
|
2004 |
|
|
H35 |
|
HS-viesti |
Koskinen Juha, Kotala Ilkka, Koskinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
2004 |
|
|
|
H60 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto, Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
|
2004 |
|
|
|
H21 |
PS-pitkä |
|
Gritsan Ruslan |
2005 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-keski |
|
Gritsan Ruslan |
2005 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
|
HS-keski |
Gritsan Ruslan |
2005 |
|
|
|
|
|
|
2005 |
|
|
|
H21 |
|
HS-viesti |
Venäjä/Gritsan Ruslan |
2005 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H65 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
2005 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D35 |
|
HS-keski |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
2005 |
|
|
|
|
D35 |
|
HS |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
2005 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-pitkä |
|
Gritsan Ruslan |
|
2006 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-keski |
|
Gritsan Ruslan |
|
|
2006 |
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-viesti |
|
Venäjä/Gritsan Ruslan |
2006 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D35 |
|
HS-keski |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
|
D35 |
|
HS |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
H21 |
|
HS-keski |
Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
H21 |
|
HS-viesti |
Mäkinen Seppo, Sipilä Jari, Kantomaa Jukka, Gritsan Ruslan |
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
|
D35 |
|
HS-viesti |
Tammelin Tuija, Roimela Anu, Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
|
H35 |
|
HS-viesti |
Vilppola Arto, Roimela Petri, Hanhela Jussi-Pekka |
|
|
|
|
|
|
|
|
2006 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-pitkä |
|
Gritsan Ruslan |
2007 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H40 |
|
HS |
Mäkinen Seppo |
|
2007 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H65 |
|
HS |
Merkkiniemi Toivo |
|
|
2007 |
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
H70 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
|
2007 |
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
H21 |
|
HS-viesti |
Venäjä/Gritsan Ruslan |
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
|
HS-sprintti |
Sipilä Jari |
|
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
|
H21 |
|
HS-keski |
Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
|
D35 |
|
HS |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
D35 |
|
HS-sprintti |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
H35 |
|
HS-keski |
Viippola Ilpo |
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
H65 |
|
HS-viesti |
Alakuijala Erkki, Maronen Arto, Merkkiniemi Toivo |
|
|
|
|
|
|
2007 |
|
|
|
|
H21 |
PS-pitkä |
|
Gritsan Ruslan |
2008 |
|
|
|
|
2008 |
|
|
|
|
|
H21 |
PS-viesti |
|
Venäjä/Gritsan Ruslan |
|
2008 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H21 |
PS-sprint |
|
Gritsan Ruslan |
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
|
|
|
H45 |
|
HS |
Mäkinen Seppo |
2008 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D40 |
|
HS |
Hannuksela Eija |
2008 |
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
D40 |
|
HS-keski |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
H21 |
|
HS-keski |
Mäkinen Seppo |
|
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
H35 |
|
HS |
Viippola Ilpo |
|
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
H70 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
|
2008 |
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
H21 |
|
HS-viesti |
Mäkinen Seppo, Gritsan Ruslan, Kantomaa Jukka, Sipilä Jari |
|
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
H35 |
|
HS-viesti |
Viippola Ilpo, Vilppola Arto, Sipilä Tapani |
|
|
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
|
H40 |
|
HS |
Mäkinen Seppo |
2009 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
H70 |
|
HS |
Alakuijala Erkki |
2009 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D40 |
|
HS |
Hannuksela Eija |
|
|
2009 |
|
|
|
|
|
|
|
|
H70 |
|
HS-sprint |
Alakuijala Erkki |
|
|
|
|
|
|
2009 |
|
|
|
|
D40 |
|
HS-sprint |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
|
2009 |
|
|
D40 |
|
HS-pitkä |
Hannuksela Eija |
|
|
|
|
|
|
|
|
2009 |
|
|
H35 |
|
HS-sprint |
Hannuksela Jari |
|
|
|
|
|
|
|
|
2009 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
16 |
112 |
YHTEENSÄ |
14 |
7 |
4 |
1 |
0 |
4 |
27 |
35 |
41 |
133 |
|